Kun urheilija suunnittelee harjoituskautta, yrittäjä valmistelee vuosisuunnitelmaa. Molemmilta vaaditaan kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja sopeutumiskykyä yllättävissä tilanteissa. On hypättävä ketterästi vesiesteen yli ja huolehdittava siitä, että taskusta pilkistävä valttikortti ei kastu. Se on omasta osaamisesta kertova sen hetken paras suoritus.
Kolmannen polven yrittäjä, Samuli Arte, käynnistää kameran. Hän taltioi urheilutapahtumaa, mutta yhtä hyvin hänet voisi tavoittaa rakennustyömaalta tai vedenalaisten kuvausten parista. On paikka mikä vain, Samuli herättää sen eloon vahvoin tarinallisin keinoin. Videokuvaus on yksi Samulin yrityksen tarjoamista markkinoinnin ja viestinnän palveluista. Pilvilinnan Talonmies on toteuttanut asiakkailleen kuvamateriaalia lähes kolmessakymmenessä maassa. Samuli ja kamera muodostavat tiimin, jonka tavoitteena on kunnioittaa katsojan aikaa mahdollisimman hyvän videon parissa.
Oma tahtotila on yrittäjän paras kannustaja
Yrittäjänä Samuli on aina pyrkinyt sitä kohti, mitä hän haluaa. Sinnikkyydestä hän ei luovu, vaikka yrittäjyys on hänen mukaansa juuri sitä vesiesteen kaivamista.
– Se mitä teen, ei näy välttämättä tänään eikä huomenna. Hyvällä vuosisuunnitelmalla rakennan itselleni tulevaisuutta ja työtä, Samuli toteaa.
Samuli tutustuu luontevasti ihmisiin ja se heijastuu asiakaskunnan kasvuna. Toimivat asiakassuhteet valaisevat ne yksinäiset hetket, joita yrittäjä toisinaan kokee.
– Yrittäjän ja asiakkaan keskinäinen luottamus saa aikaan tulosta ja uusia töitä. Minulle se on tarkoittanut etenkin digitaalisen markkinoinnin toimeksiantoja, Samuli kertoo.
Työn touhussa Samuli muistuttaa jatkuvasti itseään ajan- ja kassanhallinnasta.
– Joskus on liian kova kiire ja silloin täytyy tiedostaa, että kiire loppuu aikanaan, Samuli summaa.
Se mitä teen, ei näy välttämättä tänään eikä huomenna. Hyvällä vuosisuunnitelmalla rakennan itselleni tulevaisuutta ja työtä.
Yrittäjän haavaa puhaltaa suuri yhteisö
Samuli tuntee aitoa empatiaa niitä yrittäjiä kohtaan, jotka eivät ole pystyneet vaikeina aikoina luomaan kestävämpää kehitystä omalle liiketoiminnalleen. Hän vaihtaa viikoittain kuulumisia toisten yrittäjien kanssa.
– Yrittäjät kannustavat toinen toisiaan. Se tuntuu hienolta, sillä vain yrittäjä pystyy ymmärtämään toisen yrittäjän tunnetiloja, Samuli toteaa.
Kulunut vuosi on vaatinut uskoa siihen, että huomenna asiat ovat paremmin. Mies on todella kiitollinen siitä, että hänen yrityksensä liikevaihto on loikannut ylöspäin. Sen eteen hän on tehnyt töitä.
– Uskon, että yrittäjänä sitoudun vahvemmin asiakkuuksiini. Voitot ja tappiot ovat konkreettisempia, Samuli miettii.
Palvelumuotoilukoulutus kiihdytti yrittäjän mutkat sileiksi
Samuli saa voimaa uusista ideoista, jotka tuovat liiketoiminnallista hyötyä yrittäjälle.
Palvelumuotoilu ja tuotteistaminen – tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto selkeytti Samulin toimintatapoja. Koulutuksessa hän toteutti kehittämishankkeen tuoteprosessien energioista. Hän pohti millaisissa hankkeissa hänen kannattaa olla mukana ja millaiset toimeksiannot voi huoletta kiertää. Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnossa hän oivalsi, että yrittäjä voi olla itse veturi ja antaa muille energiaa tai hän voi olla se, joka saa valtavasti energiaa toisilta. Jos energiakentät eivät kohtaa, täytyy pysähtyä ja tarvittaessa perääntyä.
– Palvelumuotoilukoulutuksen erinomaiset asiantuntijat ja heidän käytännön esimerkkinsä auttoivat minua näkemään asiat paljon yksinkertaisempina, Samuli kiittelee.
Joustava etäkoulutus oli yrittäjälle järkevä ratkaisu ja tietyt ennakkoluulot karisivat heti koulutuksen alkumetreillä.
– Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoon osallistumista ei kannata lykätä ideavarkauden pelossa. Koulutuksessa on vahva luottamuksen ilmapiiri ja keskinäinen kunnioitus osallistujien kesken toimii loistavasti, Samuli vakuuttaa.
Samuli tavoittelee tulevaisuudessa onnistumista taloushallinnon tehtävissä. Hän tähtää siihen, että laskuttamisen prosessit ovat kunnossa ja hän osaa lukea yrityksensä tasetta oikein. Yrittäjän edessä siintää kirkas korko, jonka hän saa vielä unelmatyöstään takaisin!
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoon osallistumista ei kannata lykätä ideavarkauden pelossa.
Yrittäjä, pidä huoli, että taskusta pilkistävä valttikortti ei kastu tulevaisuudenkaan vesiesteillä!