Talousjohtamisen koulutuksesta työkalut organisaation kasvun rakentamiseen

Jarno_Räsänen_600x350.png

Talousjohtajana toimiva Jarno Räsänen suunnitteli alun perin suorittavansa Talouspäällikön tutkinnon. Omia työtehtäviä monipuolisesti sparraava kokonaisuus, mielenkiintoiset kouluttajat sekä ammatillisia näkökulmia syventävät kurssit haastoivat kuitenkin opiskelemaan puoli vuotta lisää kohti Talouden johtamisen tutkintoa

– Oma työni pyörii vahvasti lukujen ympärillä. Vastaan sekä Elcoline Group -emoyhtiön että viiden tytäryhtiön taloudesta. Olemme vahvasti kasvava urakointi- ja kunnossapitoalan yritys, joten muuttuvan työnkuvan tuomat tarpeet haastoivat minut hakemaan lisäkoulutusta, Jarno Räsänen kertoo. 

Räsänen on valmistunut sähkötekniikan insinööriksi, jonka lisäksi hän on suorittanut myös ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon. Talousjohtajaksi Räsänen siirtyi liiketoiminnanjohtajan saappaista 2,5 vuotta sitten – erilaisten projektien myötä sekä silloisen toimitusjohtajan ehdotuksesta. 

– Talouden johtamisen tutkinto lisäsi osaamista, laajensi ymmärrystä sekä antoi pakkiin enemmän työkaluja, joilla voin lähteä purkamaan esimerkiksi liiketoiminnan tavoitteita tai strategisia pyrkimyksiä. 

Jarno_Räsänen_600x350_2.png
”Yksittäisistä kiinnostavista kursseista rakentui erinomainen, suosittelun arvoinen tutkintokokonaisuus", kommentoi talousjohtaja Jarno Räsänen Rastor-instituutin Talouden johtamisen tutkintoa.

Räätälöity ja tarpeisiin vastaava talousjohtamisen koulutus

Rastor-instituutti ei ollut Räsäselle entuudestaan tuttu kumppani, vaan se erottui edukseen tarjoamalla valmiin, omien tarpeiden mukaan varioitavan kokonaisuuden, jonka ytimessä oli talousjohtaminen monine näkökulmineen. Räsänen myöntää, että työn ohessa suoritettava paketti oli vaativa, eikä hän myöskään päästänyt itseään helpolla kurssipaletin haastavuudessa. 

Verkostoitumalla on arvokasta päästä jakamaan kokemuksia ja näkökantoja.

Talouden johtamisen tutkintoon Räsänen sisällytti tilinpäätösanalyysia ja talousviestintää, kannattavuuslaskentaa ja budjetointia, syventäviä rahoitus- ja investointilaskelmia, tilinpäätös- ja verosuunnittelua, konsernintilinpäätöstä sekä strategista johtamista.

– Otin kurssit tukemaan mahdollisimman hyvin nykyisiä työtehtäviäni ja koin, että itselleni jo entuudestaan tuttuja asioita olisi turha valita. Minulla meni koulutuksen suorittamiseen puolisentoista vuotta. Koulutus sisälsi verkko-opiskelua, omaan työhön sovellettuja oppimistehtäviä sekä lähiopiskelupäiviä. Tiuhaan suoritustahtiin vaikuttivat pitkät välimatkat. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden aikana tein kahta kurssia päällekkäin, jotta sain useamman lähiopiskelupäivän aina yhdellä reissukerralla Kuopiosta Espooseen.

Räsäselle räätälöity talousjohtamisen koulutuskombo eteni eri tahdissa muiden tutkinnonsuorittajien kanssa, minkä vuoksi kontaktit ryhmän kanssa jäivät alkuun vähemmälle.

– Viimeiseltä kurssilta jäi onneksi matkaan hyvä porukka, kenen kanssa sparrailla. Koska työn intressipiiri, talousjohtaminen, on sama, me myös painimme yhteisten haasteiden äärellä. On arvokasta päästä jakamaan kokemuksia ja näkökantoja yli yritysrajojen.

Talouden johtamisen tutkinto antoi työkaluja, joilla lähteä purkamaan organisaation tavoitteita ja pyrkimyksiä.

Oivaltavia näkökulmia asiantuntijoilta

Räsänen kehuu opetuksen vastanneen hänen odotuksiinsa. Lähipäivien parasta antia oli keskusteleva ilmapiiri sekä asiantuntevat kouluttajat, joiden esitystapa herätti osallistumaan. Kokonaisarvosanaksi Räsänen antaa heille erinomaisen yhdeksikön. 

–  Mieleeni on erityisesti jäänyt strategista talousjohtamista loistavasti avannut kouluttaja. Kurssitarjonnasta taas syventävät rahoitus- ja investointilaskelmat koin itselleni erityisen hyödylliseksi. 

Nopeasta suoritusvauhdista huolimatta Räsänen ei kaivannut erityistä tukea. 

– Toki tiesin, että apuja tai joustoa olisi tarvittaessa ollut saatavilla. Myös ohjeistus kaikkeen tekemiseen oli selkeää. Vain matkan varrella vaihtunut sähköinen koulutusjärjestelmä hankaloitti välillä aineistojen löytymistä. 

Talousjohtamisen koulutus tuotti lisäarvoa koko organisaatiolle

Tämän hetken työtehtävien lisäksi Räsänen kertoo Talouden johtamisen tutkinnon antaneen hyvät valmiudet ja mahdollisuudet tulevaisuuden uranäkymille. Sekä paloa kouluttautua vielä lisää mm. hallitustyöskentelyn kehittämiseksi.  

– Työnantajana Elcoline-konserni tukee henkilöstön kouluttautumista, mikä taas mahdollistaa koko organisaation kasvun. Yritykselle on todella arvokasta, että olemassa olevan henkilöstön osaaminen monipuolistuu. Koulutusmahdollisuudet myös sitouttavat positiivisesti, vaatiihan aikuisiällä opiskelu viitseliäisyyttä sommitella työt, tutkintovaatimukset sekä perhearki toimivaksi yhtälöksi. 

Koulutuksesta Räsänen uskoo saavan parhaan mahdollisen hyödyn, kun taustalla on jo valmiiksi kokemusta taloushallinnon vaativistakin tehtävistä – tai halua edetä urallaan. 

– Yksittäisistä kiinnostavista kursseista rakentui erinomainen talousjohtamisen tutkinto, jota voin lämpimästi suositella!
 


Rastor-instituutin asiakaslupaus on tunnistettava muutos. Tunnistettava muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutuksessa saadut opit näkyvät oikeina, konkreettisina muutoksina opiskelijan työssä heijastuen koko työyhteisöön. Tee oma tunnistettava muutoksesi ja kouluttaudu!