Kädet savessa -sanonta pitää kutinsa yrittäjä Salla Axelinin kohdalla. Sallan käsissä jykevä betoni muuttuu herkäksi ulkotulialustaksi, joka on Sallan Pajan myydyin tuote. Se on vauhdittanut yrityksen liikevaihtoa ja ollut yrittäjän positiivisin piikki pitkään aikaan.
Miten tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto muuttivat Sallan tekemisen tuottoisaksi?
Tee sitä, missä olet kannattava
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa opiskellessaan Salla ymmärsi, että yrittäjyydestä voi tehdä paljon suurempaa. Se vaati jämäkkää keskittymistä siihen, mikä on liiketoiminnan kannalta kaikkein oleellisinta.
– Koulutuksen aikana tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että puuhastelu vaihtuu bisnekseen. Muutos vaati rohkeaa tuotekarsintaa. Oivalsin, että vaikka osaan paljon erilaisia asioita, en voi hyödyntää kaikkia taitojani taloudellisesti järkevällä tavalla, Salla toteaa.
Vaikka tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittamisesta on jo tovi aikaa, sen anti kantaa yhä.
– Voisin pitää koulutuksesta koko päivän kestävän suosittelupuheenvuoron. Palvelumuotoilun keinot ja sen asiakaskeskeinen ajattelutapa tarjosivat minulle ohituskaistan kilpailijoihin nähden. Opasteet muutokseen ovat olemassa, Salla vakuuttaa.
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon aikana Salla asetti yritykselleen kovan liikevaihtotavoitteen ja se on lähes täyttynyt, eikä tuotevalikoiman supistaminen ole tyrehdyttänyt uuden kehittämistä – päinvastoin. Kun oma pää on yrittäjän paras pääoma, prosessoi Salla varmasti tälläkin hetkellä maailman parhaan patakintaan prototyyppiä.
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon aikana asetettu kova liikevaihtotavoite on lähes täyttynyt.
Yrittäjä, ole itsesi paras johtaja
Yrittäjän vapaus luoda uutta kuulostaa itsestään selvältä, mutta yrittäjälle se tarkoittaa jotakin ainutlaatuista – teet itsellesi ja menestyt itsellesi. Kukaan ei ole taputtamassa yrittäjän selkää, mutta kukaan ei toisaalta lyttää häntä kasaan.
– Yrittäjä tavoittelee jatkuvaa tasapainoa tuottavuuden ja kannattavuuden välillä. Se on todella koukuttavaa. Pienikin onnistuminen on yrittäjälle suuri ylpeyden aihe. Joskus on ihana leijailla pöhkön idean viemänä ja laskeutua alas, jotta homma konkretisoituu, Salla naurahtaa.
Asioiden aikaansaaminen edellyttää napakkaa itsensä johtamista. Salla on tehnyt itsensä kanssa selkeän tunnistettavan muutoksen.
– Ennen johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa ajanhallintani lipsui ja säntäilin sinne tänne kaikenlaisten ärsykkeiden perässä. Koulutus toi elämääni rauhan ja aloin suunnitella työajastani mahdollisimman tehokasta. Organisoin samantyyppisiä töitä niille varattuihin hetkiin, Salla kertoo.
Monipuolinen johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto perehdytti Sallan myös tärkeisiin numerotietoihin.
– Talouden tunnuslukujen ymmärtäminen on yrittäjälle oleellinen taito. Koulutuksen asiantuntija oli suuri apu, kun rakensin yritykselleni budjettia. Lisäksi sain tukea tuotteideni valmistusvaiheiden hinnoitteluun, Salla kertoo.
Koulutuksen tuoma muutos näkyy parempana ajanhallintana ja suunnitelmallisuutena.
Kun saat apua, jaa sitä muille
Salla piristää puutarhaliikkeitä ja kukkakauppoja taidokkailla tuotteillaan, joita jälleenmyyjät saavat asetella asiakkaiden ulottuville. Salla uskoo, että esineiden kautta ostajille välittyy käsintehty ilo.
Kuluneen vuoden aikana naurulle on ollut erityinen tilaus. Salla on nähnyt toisten yrittäjien sitkeyden ja toisten käpertymisen.
– Minulle merkityksellisiä ovat yrittäjäverkostot ja niiden ilmapiiri – kuulun samaan heimoon muiden kanssa. Jaan mielelläni verkostolleni vaikkapa koulutuksissa oppimiani asioita ja saan vastavuoroisesti tukea omiin ihmetyksen aiheisiini, Salla hymähtää.
Kuhinaa ympärillään rakastava Salla haaveilee ajasta, jolloin hän voisi valistaa vielä vahvemmin muita yrittäjiä. Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnossa, johtamiskoulutuksessa ja elämässä viisastuneena hänellä olisi paljon tuomisia erilaisiin tilaisuuksiin.
– Minusta olisi hienoa astua yleisön eteen tarina taskussani ja esittäytyä: Kuramuija Salla Axelin, Salla innostuu.
Kuramuija on jo herättänyt hilpeyttä monissa paikoissa, varsinkin silloin, kun Salla on pukeutunut hieman fiinimmin. Kuramuijana, omana itsenään, Sallalla on tulevaisuudessa kaikki edellytykset olla yrittäjille samaistuttava pinta – ehkä hieman betonipölyinen, mutta aito.