Jos oman alan toimintakenttä on valtava, kokonaisuuden hahmottaminen on vaativaa. Usein kouluttautumisen ensisijainen toive on kokonaisuuden ymmärtäminen – mitä se pitää sisällään ja miten asiat linkittyvät tai vaikuttavat toisiinsa.
Koulutus auttoi löytämään omat kiinnostusalueet ja koko organisaation kannalta oikeat kehityskohteet.
Ansa Räätärille syntyi organisaatiomuutoksen myötä yhdistetyistä työtehtävistä inspiroiva kokonaisuus viestintä- ja HR-päällikkönä. Vaikka Ansalla ei ollut entuudestaan HR:n ydinosaamista, viestintäosaamisen kautta teemat olivat tuttuja. Hän lähti opiskelemaan saadakseen tukea uuteen työsarkaansa, paikatakseen puutteita omassa osaamisessaan ja löytääkseen oman tunnistettavan muutoksensa työn tekemisessä.
– Vastuullani on henkilöstön osaamisen kehittäminen ja siihen halusin koulutuksessa perehtyä erityisesti. Hämmästyin, kuinka monia muita asioita osa-alueeseen nivoutuu, ja koulutuksen avulla sain laajempaa perspektiiviä sekä ymmärrystä kokonaisuuteen. Koulutuksen jälkeen olen voinut paremmin perustella päätöksiäni, koska nyt osaan tarkastella asioista monesta eri näkökulmasta, Ansa iloitsee.
Nyt osaan tarkastella asioita monipuolisesti useista eri näkökulmista.
Epämukavuusalueen kautta uusia oivalluksia
Ansa on henkilöstön kehittämisen saralla saanut paljon uusia ajatuksia, ja samalla myös joutunut menemään omalle epämukavuusalueelleen. Aikaisemmin hän on ajatellut henkilöstön kehittämisen olevan lähinnä ammattitaidon ajan tasalla pitämistä. Koulutuksen jälkeen hän on oivaltanut osaamisen kehittämisen linkittyvän paljon suurempaan kokonaisuuteen, johon kuuluu mm. mittaaminen, henkilöstön sitouttaminen, motivointi, työn imu sekä vaikutus tuottavuuteen ja koko liiketoimintaan.
– Henkilöstö- ja investointikulujen pyörittäminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, vaikka ymmärränkin, kuinka tärkeitä asioita ne ovat. Koulutus sai menemään epämukavuusalueelle, mursi monia ennakkoluuloja ja sai luvut näyttämään oman mielenkiintoisen puolensa. Kun opin, miten osaamiseen investoiminen vaikuttaa tuottavuuteen, moni asia loksahti paikoilleen, Ansa sanoo tyytyväisenä.
Koulutus sai menemään epämukavuusalueelle, mursi monia ennakkoluuloja ja sai aikaisemmin hankalalta tuntuvat asiat näyttämään mielenkiintoisen puolensa.
Mittaamisen mielenkiintoinen maailma avautui
Viestintäihmisenä Ansa on usein törmännyt viestinnän mittaamisen haasteisiin. Koulutus avasi aivan uudenlaisen mittaamisen maailman.
– Aloin pohtia erilaisia hyödyllisiä mittareita ja mittaamisen keinoja, sillä mittaamisen kautta pystyy seuraamaan toimintaa ja suoriutumista. Mittareista ei koskaan saa liikaa tietoa ja oli hyvä kuulla myös kanssaopiskelijoiden esimerkkejä. Mittareiden avulla toiminnan voi todella tehdä läpinäkyväksi ja perustella asioita faktoina eikä mutulla, Ansa sanoo.
Tietotaidot hyötykäyttöön uudessa roolissa
Kuinka uudessa toimenkuvassa voi hyödyntää opittuja tietotaitoja ja jonkin toisen alan ammattilaisuutta? Ansalla on tästä nyt omakohtainen kokemus. Koulutus alleviivasi sitä, kuinka keskeisessä roolissa esihenkilöiden viestintä on ja Ansalle valkeni, miten viestinnän saa puettua palvelemaan HR:n tarkoituksia.
– Viestinnällä on suuri merkitys myös organisaatiokulttuurin kehittymisessä. Keskustelu, palautteen antaminen ja ottaminen sekä ylipäätään se, että viestintä tavoittaa tasapuolisesti koko henkilöstön, antaa hyvälle organisaatiokulttuurille vahvan pohjan, Ansa kiteyttää.
Koulutuksen avulla osasin hyödyntää aikaisemmin opittuja tietoja ja taitoja uusien työtehtävien haltuunotossa.
Koska kouluttajat ovat elävästä elämästä ja tuovat koulutukseen oikeita konkreettisia esimerkkejä, päästään liikkumaan operatiivisen ja strategisen tason liittymäpinnassa.
– Koulutus toi paljon ideoita ja ajatuksia ja mitä enemmän sai tietoa, sitä enemmän tuli uusia näkökulmia. Se tuo työyhteisöön erilaista keskustelua. Laajojen toimenkuvien myötä tiedon tulva voi olla valtava, mutta ei kaikkea tarvitse heti omaksua. Kun ymmärtää kokonaisuuden, tiedon kyllä löytää tarvittaessa, Ansa hymyilee.
Näin tunnistettava muutos konkretisoitui Ansan työhön:
kirkasti oman roolin liiketoiminnan kumppanina
sai ymmärtämään, miten asiat linkittyvät toisiinsa ja mikä niiden vaikutus on liiketoimintaan
osoitti mittareiden määrittämisen ja mittaamisen tärkeyden
antoi oivalluksen talouden tunnusluvuista ja niiden vaikutuksista tuottavuuteen
vahvisti viestinnän tärkeyttä ja vaikutusta organisaatiokulttuuriin