Kiinteistönvälitysalan koulutuksella vauhtia strategiseen suunnitteluun ja tuloksia digimarkkinointiin
Rastor-instituutti lupaa opiskelijoilleen konkreettisen, positiivisesti näkyvän tunnistettavan muutoksen.
Kiinteistönvälittäjä Sara Lepistön kohdalla tunnistettavia muutoksia on ollut ainakin kolme: yrityksen kirkkaammat strategiset linjaukset, kohdistetumpi markkinointiviestintä ja tarjooman kehittäminen.
Jatkuva kouluttautuminen on aina ollut Sara Lepistölle elinehto, sillä kiinteistönvälitysala menee koko ajan eteenpäin. Lakeihin tulee tarkennuksia ja liiketoimintaosaamisessa on pakko pysyä mukana tai pikemminkin edellä. ”Mieluummin etupellossa kuin takakenossa muiden perässä”, toteaa Sara.
Etupeltoon Sara lähtikin, sillä hän valmistui ensimmäisenä opiskelijana Rastor-instituutin kiinteistönvälitysalalle suunnatun liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon (KiLEAT) ryhmästä, jossa oli osallistujia eri puolelta maata. Koulutuspäivät pidetiin etänä, joten osallistuminen oli mahdollista valtakunnallisesti.
Saralle koulutus toi valoa strategiseen tekemiseen ja vauhditti suunnitelmien ottamista käyttöön. Opinnoissa panostettiin liiketoiminnan kehittämiseen. Saralle tämä tarkoitti vision ja mission tarkempaa pohtimista sekä strategian määrittelyä.
VALOLKV:ssa tunnistettava muutos ei ole asia, joka tehdään vain kerran, vaan se on koko yritystä koskeva toimintatavan muutos.
Koulutus ei vastannut laatuodotuksia, vaan ylitti ne
Saran odotukset ylittyivät. ”En olisi uskonut, että saisin opiskelusta näin paljon hyötyä henkilökohtaiseen kehittymiseen ja yrityksen strategiseen suunnitteluun. En osannut ajatellakaan, että opiskelu olisi näin konkreettista”, Sara toteaa.
Sara kannustaa valitsemaan kehitettäviä kokonaisuuksia oman osaamisalueen ulkopuolelta. Laatikosta ulos hyppääminen on keino saada uusia taitoja ja mennä eteenpäin.
Opiskeltavat asiat olivat niin kiinteä osa omaa työtä, että kaikki solahti hyvin arkeen.
Opiskelusta oivalluksia digimarkkinointiin
Ennen opintoja Sara ei juuri somettanut edes ajanvietteeksi. Opiskelu antoi tuoreita oivalluksia, jotka hän muutti digimarkkinoinnin tekemisiksi. ”Yrityksen tulee olla siellä missä asiakaskin on. Myynti henkilöityy, on näyttävä ihmisille. Some ja digimarkkinointi on osa myynnin ja kiinteistönvälityksen työtä. Ihminen myy ihmiselle, ja asiakkaan on helpompi lähestyä, kun ollaan tuttuja somesta jo etukäteen”, Sara sanoo.
VALOLKV:n digimarkkinointi on nyt suunnitelmallista ja löytyy kalenterista tavoitteineen, toteutuksineen ja seurantoineen.
Toinen markkinointiviestintään liittyvä tunnistettava muutos liittyy Google-näkyvyyteen. Yrityksen verkkosivujen pitää jutella algoritmien kanssa. VALOLKV:ssa viriteltiin sivut vastaamaan Googlen hakuja ja hakusanojen seurannasta tuli luonteva osa työtä. ”Kun Google löytää, asiakaskin löytää”, sanoo Sara.
Asiakkaan ei tarvitse sitoutua meihin, me sitoudumme asiakkaaseen
Uudet taidot tuovat toimintaa
”Tunnistettavan muutoksen tekeminen ei ole asia, joka tehdään kerran opintojen aikana ja unohdetaan muumioitumaan koneelle. Tunnistettava muutoksen tulee jatkua yksilön, tai kuten meillä, koko yrityksen toimintatapana”, määrittelee Sara. ”Opiskelu ja panostus valuu hukkaan, jos oivalluksia ei oteta pysyväksi toiminnaksi”, hän jatkaa.
En pidä sanasta yrittää. Eihän tässä mitään yritetä, vaan tehdään!
Valokeilassa strategian kehittäminen ja uudet palvelut
Seuraavaksi Sara Lepistöä kiehtoo isännöinnin opiskelu. ”Mietin yrityksen strategiaa ja nyt näyttää vahvasti isännöinniltä. Isännöintialalla voi tehdä paljon! Meillä on kirkkaita ideoita.”
Saraa kiinnostaa yhteistyö. ”Suomessa kiinteistönvälittäjät eivät juurikaan tee yhteistyötä, mutta yli organisaatiorajojen tehtävä myynti palvelisi asiakkaita paremmin”, Sara vihjaa.
Valokeilassa on muutakin uutta. ”Uusia ideoita syntyi opintojen aikana strategiaa pohdittaessa. Nyt mietitään taas uutta, haluammehan palvella asiakkaitamme laajemmin”, kertoo innostava Sara Lepistö.