Henkilöstöpäällikön tutkinto rohkaisi HR-yrittäjäksi
Leena Helenius, henkilöstöhallinnon ammattilainen, Certified Business Coach, Paraplyy
HR-koulutus herätti minussa uinuvan pienen opiskelijan ja johti minut työssäni aivan uudelle uralle viisikymppisten jälkeen. Henkilöstöpäällikön tutkinnon innoittaman perustin oman HR-alan yrityksen.
Teorian kaipuu vei kohti muutosta
Kesällä 2012 olin toiminut vuoden henkilöstöhallinnon tehtävissä organisaatiossa, jossa olin aloittanut noin 20 vuotta aiemmin sovelluskehittäjänä eli ohjelmoijana, kuten silloin sanottiin. Olin etuoikeutettu, kun sain kasvaa ja kehittyä haluamaani suuntaan: teknisestä ihmisiin eli projektihallinnan ja esimiesroolin kautta HR Business Partneriksi.
Työ opetti tekijäänsä, mutta halusin teoriapohjaa tekemiseni taustalle, minkä vuoksi hakeuduin Henkilöstöpäällikön tutkintoon. Koulutus oli inspiroivaa. Opin paljon uutta mutta myös sen, että tiesinkin jo aika paljon ennestään. Vielä silloin en edes aavistanut, miten ratkaisevasti tuo koulutus tulisi muuttamaan työelämäni seuraavien vuosien aikana.
Koulutus oli inspiroivaa. Vielä silloin en edes aavistanut, miten ratkaisevasti tuo koulutus tulisi muuttamaan työelämäni seuraavien vuosien aikana.
Käännekohdassa: Opiskelu muuttaa ihmistä
Saadessani käteen Henkilöstöpäällikön tutkinnon paperit tuli samassa nipussa kuin vaivihkaa palo jatkaa opiskelua. Oppimisen ilo yhdistettynä uusiin ajatuksiin, osaamiseen ja kokemuksiin jätti minuun jäljen, joka muistutti itsestään jatkuvasti.
Polte ei kadonnut, vaan annoin opinnoille mahdollisuuden seuraavana keväänä, jolloin luin oikeustieteitä avoimessa yliopistossa. Kurssi oli luentoja iltaisin ja opiskelua siinä sivussa – siis työn ohessa. Totesin, etten pysty oikeasti opiskelemaan työpäivien päätteeksi. Voin suorittaa kursseja, mutta en oikeasti oppia, ellen anna opiskelulle riittävästi aikaa. Toisin kuin Henkilöstöpäällikön tutkinnossa kaikki opiskelu piti tehdä omalla ajalla.
Päätin jäädä opintovapaalle vajaaksi vuodeksi. Vajaa vuosi venyi runsaaksi vuodeksi. Maailma muuttui tuona aikana – sekä pääni sisällä, että sen ulkopuolella - enemmän sisällä. Minua varoitettiin opintojani alussa, että en olisi enää entiseni – opiskelu muuttaa ihmistä. Henkilöstöpäällikön tutkinnon opinnoissa alkanut muutos jatkui, syveni ja laajeni. Enkä ollut enää sama kuin ennen.
Henkilöstöpäällikön tutkinnon valmistumisesta alkanut muutos johti siihen, että perustin oman yrityksen.
Henkilöstöpäällikön tutkinto rohkaisi HR-yrittäjäksi
Henkilöstöpäällikön tutkinnon valmistumisesta alkanut muutos johti siihen, että perustin oman yrityksen henkilöstöhallinnon konsultoinnin, henkilövalmennuksen ja koulutuksen alalla. Enkä ole katunut hetkeäkään. Välillä on vähän jännittänyt ja hirvittänytkin, mutta iso päätös on tuntunut koko ajan omalta ja oikealta.
Teen rakastamaani työtä haluamassani muodossa. Työ opettaa entistä enemmän. Jatkan opintojani, ja ennen kaikkea oppiminen jatkuu. Ilman henkilöstöpäällikköopintojani en olisi nyt itsenäisenä yrittäjänä, itseni työllistäjänä elämässä omaa työunelmaani todeksi!
Artikkeli on julkaistu alun perin Markkinointi-instituutin verkkosivuilla. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.