Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Selvitä oman organisaatiosi digitaalisen markkinoinnin kehittämiskohteet ja opi suunnittelemaan sekä toteuttamaan vaikuttavaa markkinointia. Voit valita sinulle parhaiten sopivan opiskelukokonaisuuden, joten kehityt juuri sinulle ja organisaatiollesi tärkeimmissä digimarkkinoinnin alueissa. Koulutukseen sisältyviä kursseja käynnistyy joustavasti ympäri vuoden.
Voit ostaa koulutusohjelmaan sisältyviä kursseja myös erikseen.
Käytännönläheisen Digitaalisen markkinoinnin koulutusohjelman käytyäsi toteutat näkemyksellisesti digimarkkinointia ja kehität organisaatiosi liiketoimintaa. Hallitset useita tapoja kasvattaa verkkosivuston kävijämäärää ja näkyvyyttä ja saat työkaluja esimerkiksi työnantajamielikuvan rakentamiseen.
Koulutusohjelma sopii aloitteleville markkinoijille, markkinoinnista vastaaville ja digitaalista markkinointia jo osaaville. Soveltuu myös yrittäjille.
Koulutusohjelma rakentuu 6 valinnaisesta kurssista. Ilmoittautumisesi jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja autamme valitsemaan sopivimmat kurssit.
Koulutusohjelma rakentuu 6 valinnaisesta kurssista. Ilmoittautumisesi jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja autamme valitsemaan sopivimmat kurssit.
Tekoäly sisällöntuotannossa alkaa 6.3.2025
Opit hyödyntämään tekoälyä viestinnässä ja markkinoinnissa. Kurssilla tutustutaan mm. ChatGPT:n ja muiden tekoälytyökalujen käyttöön viestinnän ideoinnissa, suunnittelussa, sisältökonseptien laatimisessa ja jo tehtyjen sisältöjen analysoinnissa. Perehdyt toimivien promptien muotoiluun ja saat vinkkejä ja esimerkkejä kiinnostavien sisältöjen rakentamiseen tekoälyn avulla. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Tekoälytyökalut haltuun alkaa 5.3.2025 TAI 8.5.2025 TAI 30.10.2025 TAI 4.12.2025
Opi hyödyntämään tekoälyä työelämässä. Kurssilla käsitellään tekoälyn periaatteet, tärkeimmät sovellukset ja hyvien kehotteiden luominen. Kurssi sopii sinulle, joka otat ensiaskeleita tekoälytyökalujen parissa tai haluat vahvistaa perustaitojasi. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa osaamista tekoälyn käytöstä. Kurssiin sisältyy 2,5 tunnin etäkoulutuspäivä.
Web-analytiikka, perusteet alkaa alkaa 27.3.2025 tai 23.10.2025
Ota haltuun Google Analytics 4 -työkalu, jolla seuraat verkkosivuston kävijöiden toimintaa. Kurssilla perehdytään työkalun peruskäyttöön ja automaattisiin raportteihin. Opit, mitä tarkoittavat digimarkkinoinnin työkalut, kuten evästehallinta, tägittäminen, konversiopisteet ja UTM-parametrit. Kurssin käytyäsi tiedät, miten kävijädataa kannattaa markkinoinnissa hyödyntää, sekä mitä voi ja kannattaa mitata. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa Google Analyticsin käyttöä. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Webanalytiikka, jatko alkaa 28.4.2025 tai 18.11.2025
Syvennä Google Analytics 4:n perusteiden osaamistasi ja opi hyödyntämään analytiikkaa monipuolisesti. Saat kurssilta konkreettisia vinkkejä ja osaamista, jolla tehostat dataan perustuvaa päätöksentekoa, parannat markkinoinnin tuloksellisuutta ja kehität verkkosivuston käyttäjäkokemusta. Kurssilla käsitellään mm. seuraavia aiheita: GA4:n käyttöliittymän ja raportin muokkaus, sisällöt ja sivulataukset, verkkokaupan seuranta, GA4 Explorer.
Kurssi sopii web-analytiikkaa jonkin verran käyttäneille. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Hakukoneoptimointi, perusteet alkaa 20.3.2025 tai 7.10.2025
Saat tällä kurssilla kattavan yleiskuvan hakukoneoptimoinnista. Opit millä keinoilla sivuston verkkonäkyvyyttä voi kasvattaa ja otat haltuun keskeiset termit ja käsitteet. Opit hyödyntämään hakutulos- ja avainsanatutkimusta asiakkaan tarpeiden tunnistamiseen ja sisältöjen optimointiin. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta hakukoneoptimoinnista. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Hakukoneoptimointi, jatko alkaa 10.4.2025 tai 5.11.2025
Kurssilla kehität sivustonne hakukonenäkyvyyttä. Saat parhaat vinkit sivuston nopeuden ja käytettävyyden optimointiin, opit teknisen SEO:n perusteet ja linkityksen merkityksen. Laadit kurssilla konkreettisen suunnitelman sivustonne näkyvyyden ja löydettävyyden parantamiseksi ja saat henkilökohtaisen palautteen suunnitelmaasi kouluttajalta sparraustapaamisessa.
Kurssi sopii jatkokurssiksi Hakukoneoptimointi, perusteet -kurssille tai muuten SEO:n perusteet osaaville. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Google Ads -hakusanamainonta, perusteet alkaa 6.5.2025
Opi mainoskampanjoiden perusteet ja mikä on Google Ads ja mihin sitä voi käyttää. Kurssilla perehdyt Google Ads:in käyttöönottoon, tilin perusasetuksiin ja tilirakenteeseen. Saat yleiskuvan kampanjamuodoista ja mainoskampanjan luonnista. Kurssille osallistuminen ei edellytä omaa Google Ads -tiliä. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Google Ads -hakusanamainonta, jatko alkaa 19.5.2025
Jatkokurssilla syvennät Google Ads -osaamistasi. Kurssilla käsitellään mm. seuraavia aiheita: negatiiviset avainsanat, nykyaikainen tilistrategia, seuranta- ja mittaaminen, portfolio- ja hintatarjousstrategiat sekä skaalaaminen. Saat asiantuntijalta palautetta oman Ads-kampanjan suunnitelmaasi. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Sosiaalinen media markkinoinnissa alkaa 13.3.2025 tai 4.9.2025
Tällä kurssilla opit suunnittelemaan organisaation tavoitteiden mukaista viestintää somessa ja laadit suunnitelman sosiaalisen median käytön tehostamiselle. Saat asiantuntijalta parhaat vinkit ja ideat somen hyödyntämiseen organisaation viestinnässä. Kurssiin sisältyy 2 etäkoulutuspäivää.
Asiakaslähtöinen kirjoittaminen alkaa 15.1.2025 tai 4.6.2025
Kehity kirjoittajana ja opi keinoja, joilla tehostat kirjoittamisen prosessia. Harjoittelet verkkosisältöjen kirjoittamista valitsemastasi aiheesta: blogi, artikkeli tai asiakastarina. Saat ammattilaisen kommentit kirjoittamaasi sisältöön. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä, harjoituksia ja itsenäisesti opiskeltavaa verkkomateriaalia.
Podcast pyörimään 7.4.2025
Kurssilla opit perusteet podcastien tekemisestä ja saat ammattilaisen vinkit, miten lähteä liikkeelle, mitä podcastien tekeminen edellyttää tekniikalta ja millainen sisältö toimii. Kurssi sopii sinulle, joka haluat ottaa käyttöön uuden kanavan ja tehdä itse tai hankkia podcast-sisältöä. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä.
Visuaalinen viestintä alkaa 6.2.2025 tai 9.9.2025
Vahvista visuaalista ymmärrystäsi ja harjoittele kuvien ja videoiden tekemistä ilmaisilla kännykkäsovelluksilla. Tämä kurssi sopii valinnaksi silloin, kun teet kuvia ja videoita someen ja tarvitset perusosaamista muidenkin visuaalisten sisältöjen mahdollisuuksista. Kurssiin sisältyy myös katsaus tekoälytyökalujen hyödyntämisestä visualisoinneissa sekä runsaasti kiinnostavia esimerkkejä ja vinkkejä. Kurssiin sisältyy 2 etäkoulutuspäivää.
Tulossa olevia kursseja, sisällöt tarkentuvat!
Markkinointiviestinnän toimenpiteet ja mittaaminen alkaa joulukuu 2025
Täsmäkurssi, jolla saat vinkkejä ja ideoita markkinointiviestinnän mittaamisen ja tavoitteiden asettamiseen. Kurssiin sisältyy 1 etäkoulutuspäivä, ei palautettavia kurssitehtäviä.
Metan mainostyökalut alkaa huhtikuu 2025
Täsmäkurssi, jolla saat vinkkejä ja käytännön harjoittelua Metan mainostyökalujen käyttöön. Kurssiin sisältyy 1 koulutuspäivä, ei palautettavia kurssitehtäviä.
Antti Leino, markkinointiarkkitehti, yritysvalmentaja, digistrategi
Antti hyödyntää yli 25 vuoden kokemusta erilaisia digitaalisen markkinoinnin tehtävistä kouluttaessaan Rastor-instutuutissa. Hänen erikoisalojaan ovat digitalisen mainonnan alustat, hakukonenäkyvyys ja sosiaalisen median hyödyntäminen.
linkedin.com/in/anttileino/
Tommi Karvinen, Director & Head of SEO, s360
Tommi on toiminut hakukoneoptimoinnin parissa 10 vuoden ajan, joista viimeiset 5 vuotta SEO- ja konversio-optimoinnin (CRO) johtajana. Hänen vahvuuksiaan ovat kokonaiskuvan ymmärtäminen ja synergioiden löytäminen eri kanavien välillä.
linkedin.com/in/tommi-karvinen1/
Laura Niemi, kouluttaja ja strategi
Laura on viestinnän ja suomen kielen kouluttaja, strategi ja tietokirjailija. Hän on toiminut vuosia viestinnän kehittäjänä ja kielen selkeyttäjänä virastoista pörssiyrityksiin. Hän on auttanut lukuisia organisaatioita kohderyhmät huomioon ottavassa ajattelussa sekä tekstien parantamisessa, aina tavoitteet huomioiden. Laura hallitsee vaativatkin tekstit aiheesta kuin aiheesta ja on saanut koulutuksissa kehuja etenkin arkeen soveltuvista työkaluistaan.
Laura Johansson, sosiaalisen median kouluttaja, viestintäkonsultti, kirjoittaja ja valokuvaaja, Lvngroom Oy
Kaksikielinen pitkän linjan sosiaalisen median kouluttaja, konsultti, valokuvaaja ja kirjoittaja, joka näkee kokonaisuuden ja ymmärtää asiakkaan budjetin ja resurssit. Laura hoitaa projektit maaliin ja rakastaa deadlineja. Laura on KTM, tradenomi, yo-merkonomi ja harkitsee vakavasti tohtoroimista.
linkedin.com/in/johanssonlaura/
Jone Korpi, kaupallinen johtaja, Ideally
Jone on myynti- ja markkinointialan pioneeri, jolla on jo pitkä kokemus tekoälyn hyödyntämisestä myynnissä ja markkinoinnissa. Häntä kiitetään erityisesti taidosta selittää monimutkaisetkin asiakokonaisuudet selkeästi ja ymmärrettävästi. Hänen koulutuksensa ovat aina vuorovaikutteisia ja osallistavia, joten voit odottaa innostavaa oppimiskokemusta ja mahdollisuutta jakaa omia ideoita ja kysymyksiä. Päivätyössään Korpi toimii operatiivisena johtajana Ideallylla, joka on 40-päinen myynnin ja markkinoinnin asiantuntijayritys. Hän toimii lisäksi kolumnistina ja kirjoittaa esikoiskirjaansa myynnin ja markkinoinnin yhdistämisestä.
Petri Mertanen, Mertanen Analytics Oy, Analytics Consultant / Toimitusjohtaja
Petri on luonut pitkän uran digitaalisen analytiikan parissa asiakasyrityksissä ja medioissa. Hänellä on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus analytiikan hyödyntämisestä ja kehittämisestä asiakasyrityksissä ja median parissa. Intohimonaan hän pitää analyyttisen kulttuurin luomista organisaatioihin. Nykyisin Petri toimii itsenäisenä asiantuntijana konsultoiden eri kokoisia yrityksiä ja organisaatioita analytiikan saralla. Oman toimen ohella Petri toimii myös IAB:n Datatyöryhmän puheenjohtajana.
Opiskelumaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai laskutetaan ennen koulutuksen alkua yhdessä erässä. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista