Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Opetushallituksen virallinen ammatillinen tutkinto
Ankkuroi data ja analytiikka osaksi liiketoimintaa ja päätöksentekoa! Koulutuksessa opit muotoilemaan liiketoimintamalliasi käyttäjätiedon pohjalta ja tunnistamaan siitä kriittiset kehittämisen kohdat. Data-analytiikkaa ja sen tuloksia hyödyntämällä kehität ja tehostat liiketoimintaa.
Digitaalisessa toimintaympäristössä on tarjolla loputon määrä dataa, mutta data hyödyttää vain, jos sen tulokset yhdistetään suoraan liiketoiminnan kipupisteisiin, strategisiin tavoitteisiin ja mittareihin.
Koulutuksessa luot asiantuntijoiden ohjauksessa organisaatioosi data-analytiikkajohtoisen liiketoimintamallin. Opit data-analytiikan ja tiedolla johtamisen menetelmistä, datan visualisoinnista sekä mittariston määrittelystä. Oivallat käytännön esimerkkien kautta, millaisiin ongelmiin, tavoitteisiin ja tilanteisiin data-analytiikan työkalut voivat tarjota ratkaisun.
Lisäksi opit palvelumuotoilun menetelmät, joilla varmistat, että uusi liiketoimintamalli palvelee parhaiten organisaatiotasi ja sen asiakkaita. Opit mm. yhteiskehittämisen ja ketterän kehittämisen menetelmät sekä Design Thinking -filosofian ja työkalut. Kehität liiketoimintamallia erilaisten Canvas-työkalujen avulla.
Koulutuksen aikana kehität jotain organisaatiosi näkökulmasta keskeistä data-analytiikan prosessia tai toimintamallia. Työpajapäivissä saat kouluttajilta tukea omaan data-analytiikan kehittämisprosessiisi.
Koulutus sopii mm. data-analyytikoille sekä liiketoimintaa kehittäville asiantuntijoille, kehittämispäälliköille ja keskijohdolle, jotka haluavat oppia entistä tehokkaammin hyödyntämään dataa toiminnan kehittämisessä.
Katso myös Data ja analytiikka liiketoiminnassa -koulutusohjelma.
Koulutus koostuu innostavista monimuotoisista koulutusosioista sekä koulutuksen aikana tehtävästä kehityshankkeesta. Etäopiskelun aikana ja oman kehityshankkeen eteenpäin viemisessä sovellat koulutuspäivien sisältöjä omaan työhösi.
Koulutuksen aikana suoritat tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon.
1. koulutuspäivä
Johdanto liiketoimintamuotoiluun ja johdanto data-analytiikkaan
2. koulutuspäivä
Lähtötilanteen kartoitus ja toimintaympäristö
3. koulutuspäivä
Ihmislähtöinen palveluiden kehittäminen
4. koulutuspäivä
Ihmislähtöinen strateginen kehittäminen
5. koulutuspäivä
Liiketoimintamuotoilun toteuttaminen -työpaja
6. koulutuspäivä
Data-analytiikan prosessi
7. koulutuspäivä
Työpaja
8. koulutuspäivä
Raportointi ja visualisointi
9. koulutuspäivä
Työpaja
10. koulutuspäivä
Arvoa analytiikasta
11. koulutuspäivä
Kokonaisuuden tuotteistaminen
Emma Kivimäki, DI, tiedolla johtamisen konsultti, Creatido Oy
Emma on kouluttanut Tampereen yliopistolla tiedolla johtamisen ja analytiikan aiheita useamman vuoden ajan. Monimuoto-, hybridi- ja lähiopetus ovat Emmalle tuttuja koulutusmuotoja. Creatidolla Emma tuottaa tiedolla johtamisen kypsyysanalyyseja ja strategiapalveluita.
linkedin.com/in/emmapartanen/
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto on Opetushallituksen virallinen ammatillinen tutkinto, jossa tutkinnon suorittaminen ja tutkintokoulutus henkilökohtaistetaan juuri sinulle sopivaksi sen perusteella, mitä jo osaat ja mitkä ovat tavoitteesi.
Valitset Rastor-instituutin ohjaajan kanssa tutkintoon soveltuvasta kurssitarjonnasta ne kurssit, joilla saavutat tutkinnossa vaadittavan ammattitaidon. Opintojen määrä riippuu siitä, mitä tutkinnon osia valitset tutkintoosi, mitä jo osaat ja miten kasvatat ammattitaitoasi työpaikallasi.
Tutkinnon rakenne
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, 180 osp
Tutkinto koostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.
Pakollinen tutkinnon osa:
Suositellut valinnaiset tutkinnon osat:
Kysy myös muista valinnaisista tutkinnon osista Rastor-instituutin yhteyshenkilöltä.
Jokaisessa tutkinnossa on omat vaatimuksensa ammatilliselle osaamiselle. Tutustu tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnossa vaadittavaan osaamiseen Opetushallituksen sivuilla: ePerusteet
Katso usein kysytyt kysymykset ammatillisista tutkinnoista.
Tämä koulutus on Opetus- ja kulttuuriministeriön osittain rahoittamaa ammatillista lisäkoulutusta. Opiskelija maksaa vain koulutuksen opiskelijamaksun. Opiskelijamaksu sisältää tutkinnon suorittamisen ja kaikki tutkinnon kurssit, joille opiskelija osallistuu, sekä oppimateriaalit ja kirjat.
Opiskelijamaksu laskutetaan yhdessä erässä, ja sen tulee olla maksettuna ennen koulutuksen alkua. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa osoitamme ja lähetämme Opetushallituksen ohjeen mukaan koulutuksen laskun opiskelijalle. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Rastor-instituutin ammatilliset tutkinnot ovat arvonlisäverottomia.
Koulutus on mahdollista opiskella oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksen hinta määräytyy oppisopimustoimistossa. Rastor-instituutin oppisopimuskoulutus on maksutonta. Kysy meiltä lisää, tai ole yhteydessä oman alueesi oppisopimustoimistoon.
Tutkinto on mahdollista suorittaa oppisopimuksella.
Oppisopimuskoulutusta varten sinulla täytyy olla:
Myös yrittäjänä toimivalle voidaan tehdä oppisopimus. Oppisopimuskoulutus sopii kaiken ikäisille.
Tutkinnon suorittaminen oppisopimuksella
Kysy lisää koulutuksen yhteyshenkilöltä!
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista