Kiinteistönvälittäjänä somessa – parhaat vinkkini

Julkaistu 17.12.2018

Kiinteistönvälittäjä voi tavoittaa uusia ja sitouttaa vanhoja asiakkaita olemalla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Kiinteistönvälittäjä Milla Hannikainen kertoo, miksi ja miten somessa kannattaa näkyä.

Odottelin pankissa toimeksiantajani kanssa, että hänen kotinsa ostaja saapuu kaupantekoon. Aikamme kuluksi juttelimme niitä näitä, ja tämä aivan hurmaava, yli 80-vuotias rouva kertoi googlanneensa kotinsa ostajan. ”Kivan näköinen nuori mies, kyllä naapurin mummot saavat silmänruokaa”, hän tuumasi. Myyjä oli nähnyt ostajan Facebook-kuvan ja tutustunut hänestä löytyvään tietoon jo ennakkoon. 

Kuinkahan moni on googlannut sinut, välittäjä? 

Tänä päivänä sosiaalinen media, tutummin some, on yhtä oleellinen osa arkeamme kuin syöminen tai nukkuminen. Aamulla kun heräämme, kätemme hapuilevat puhelinta, ehkä sammuttaakseen herätyksen, mutta usein myös siksi, että voimme katsoa viestit ja päivitykset. Mitä maailmalla tapahtui sillä aikaa, kun nukuin? Kahvi- ja ruokatauolla taas nopea vilkaisu luuriin, tablettiin tai koneelle. Ketkä välittäjät ovat saaneet uusia kohteita ja millä keinoin he niitä markkinoivat? Onko käynnissä kampanjoita, joista olisi hyvä tietää? 

Olen toiminut kiinteistönvälitysalalla nyt noin kahden vuoden ajan. Alusta alkaen minulle oli selvää, että haluan hyödyntää somea ja brändäystä. En vain itseni vuoksi, vaan myös asiakkaideni, jo olemassa olevien ja tulevien.

Kuten esimerkki asuntoa myyneestä rouvasta osoittaa, ei kannata olettaa, että vain nuoret tai keski-ikäiset hallitsevat koneet.1600-luvulla elänyt filosofi Descartes totesi: ”Ajattelen, siis olen.” Nyt 2010-luvulla voisi sanoa: ”Sometan, siis olen.” Jos et kiinteistönvälittäjänä ole somessa, et ikään kuin ole olemassa. Sori, sillä asiakkaasi mitä todennäköisemmin ovat! Tässä vinkkini siihen, miten voit tehdä työsi paremmin sosiaalista mediaa hyödyntäen.

Fiilistä ja persoonaa peliin – näin hyödynnät eri some-kanavia

Eri-ikäiset ihmiset käyttävät mieltymystensä mukaan eri kanavia, ja sinun tulisi tavoittaa heidät. Esimerkiksi Facebookin käyttäjät ovat keskimäärin vanhempia kuin Instagramin. Koska kiinteistönvälittäjän palveluja tarvitsevat ihmiset nuorista eläkeikäisiin, kannattaa sinun hallita useampi some-kanava. 

Miten minä itse aloitin? Facebook-tilin olin luonut jo vuonna 2008, omana itsenäni. Jatkoin sen käyttöä lähdettyäni kiinteistönvälitysalalle, mutta aina silloin tällöin postasin työhöni liittyviä asioita. Ei liikaa, etteivät kaverit kaikkoa, mutta niin että se ruokki kiinnostusta tekemisiäni kohtaan. Mitä luulette, toiko tämä minulle uusia toimeksiantoja? Kyllä! Hyvällä fiiliksellä tehdyt julkaisut saivat ystäväni soittamaan, kun he tarvitsivat kiinteistönvälittäjää. He jopa suosittelivat minua omille ystävilleen. Niinpä neuvonkin sinua, että jos et vielä ole ”naamakirjassa”, niin nyt on se hetki, jolloin sinun tulee luoda itsellesi oma tili. Tämä on yksi mahdollisuus tavoittaa asiakkaita ja markkinoida kohteita, juhlia vaikka asuntokauppoja ja jakaa onnistumisen hetkiä työssäsi.

Instagram on tällä alalla ihan ehdoton kanava. Se perustuu Facebookia enemmän kuviin, minun mielestäni vielä tarkemmin fiiliskuviin. Jos Facebookissa jaatkin vaikkapa tietoa uusista kohteistasi ja niiden esittelyajoista, niin Instagramissa voit keskittyä yksityiskohtiin. Jaa täällä juuri se ihana kuva, jota et käyttänyt myyntikuvien joukossa, mutta joka luo sen tunnelman, jonka vuoksi asiakas ihastuu kotiin. 

Instagramissa voit myös jakaa omia kuulumisiasi; miten päiväsi on mennyt? Mitä olet tehnyt? Kun kerrot palan myös itsestäsi, olet helposti lähestyttävä. Kenelle sinä luottaisit kotisi myyntiin? Hänelle, jonka tunnet edes vähän, eikö vain? Tee siis itsesi tutuksi. Kiinteistönvälitys ei ole työ, tämä on elämäntapa. Mitä useampi tuntee elämäntapasi, sitä enemmän sinulla on potentiaalisia asiakkaita.

Blogien kautta tavoitat laajan yleisön

Entäs sitten twiitit? Mikroblogi Twitter on nopeatempoinen kanava. Kun haluat tavoittaa suuren määrän ihmisiä, twiittaa: Uusi kohde myynnissä! Tai: Ensiesittely tänään! Omien kohteiden ohella Twitterissä on luontevaa jakaa asiantuntijalausuntoja.

Mikäli kirjoittaminen on sinulle helppoa, suosittelen Twitterin ohella blogin aloittamista. Se voi olla alusta, joka nivoo kaiken sosiaalisen median tekemisesi yhteen. Blogissa voit kertoa kohteistasi, olla asiantuntija ja luoda fiilistä kiinteistönvälitysalalla työskentelemisestä tai vaikkapa sinusta välittäjänä. Kirjoita jotain sellaista, mistä lukijalle on hyötyä. Mistä sinä itse haluaisit kuulla lisää?

Jos olet luontainen esiintyjä, ja tälle alalle tulleena todennäköisesti olet, voit miettiä tubettamista tai vloggaamista eli videobloggaamista – siis omien videosisältöjen tuottamista ja jakamista. Oman YouTube-kanavan kautta voit jakaa videoita kohteistasi tai muusta alaan liittyvästä.

Minulle aktiivisuus somessa on tuonut toimeksiantojen lisäksi myös uuden työpaikan. Suoritettuani kiinteistönvälityksen koulutuksen Markkinointi-instituutissa ja LKV-kokeen, minua pyydettiin töihin aninkainen.fi-kiinteistönvälitysketjuun. Työskentelen Kotkan toimistossa kiinteistönvälittäjänä ja markkinointikoordinaattorina. Kokeilemalla ja kollegoitasi seuraamalla sinäkin löydät oman tyylisi, jolla toimia somessa. Aloita jo tänään ja ole aktiivinen! Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta postaus päivässä pitää asiakkaasi seuraajinasi.

Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto KiAT on uudistunut  tutustu kiinteistönvälitysalalla työskenteleville suunnattuun liiketoiminnan ammattitutkintoon. Jos sinulla ei ole alan työpaikkaa, tule mukaan Kiinteistönvälittäjän koulutusohjelmaan.

* Artikkeli on julkaistu Markkinointi-instituutin verkkosivuilla vuonna 2018. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.